Tekstit
7: Uutinen: Arvot tuotiin launch partyssa osaksi toimiston ilmettä
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Juttutyyppi-blogin (2021) mukaan uutinen on informatiivinen ja selkeä juttu, jossa tuodaan ilmi neutraalisti uutta ja kiinnostavaa tietoa. Asiallisen kielen ja uutisen merkityksen tiivistävän otsikon lisäksi uutisesta korostetaan sen rakennetta. Uutiset ovat usein varsin määrämittaisia, ja noudattavat samaa rakennetta, jota kutsutaan uutispyramidiksi. Uutispyradimissa tärkein asia eli uutisen pääsanoma kerrotaan ensin, ja vähemmän tärkeät asiat sen jälkeen. (Romppainen 2021.) Aalto-yliopiston (2019) sivuilla kuvaillaan hyvin henkilöstön sisäisen uutisen kirjoittamisen vaiheita, ja asioita, joita ottaa huomioon. Vaikka ohjeet on kohdistettu Aallon henkilökunnalle, on niitä helppo soveltaa yleisemminkin. Ennen kirjoittamisen aloittamista on syytä pohtia uutisen kohdeyleisöä. Ohjeissa korostetaan yhtäläisesti faktapohjaisuutta ja esitettävien asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Tärkeäksi nähdään myös selkeä yleiskieli ja väliotsikoiden käyttö. (Aalto-yliopisto 2019.) Lohtaja-Ahonen...
6A: Viestintäsuunnitelma - Hieno Kaara Oy
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Osana kokoavaa tehtävää tein viestintäsuunnitelman kuvitteelliselle autojen vuokraukseen ja leasingiin erikoistuneelle Hieno Kaara Oy:lle. Viestintäsuunnitelma on osa strategista muutosprosessia yrityksessä, missä ensimmäisenä sille on johtoryhmän toimesta muodostettu kolme arvoa "jatkuva kehittyminen, toisten kunnioittaminen ja vastuullisuus". Löydät viestintäsuunnitelman kokonaisuudessaan alla olevan linkin takaa: Viestintäsuunnitelma - Hieno Kaara Oy Lähteet: Isotalus, P. & Rajalahti, H. 2017. Vuorovaikutus johtajan työssä . Helsinki: Alma Talent. Juholin, E. 2010. Arvioi ja paranna!: Viestinnän mittaamisen opas . E-kirja. Helsinki: Infor. Viitala, R. 2009. Henkilöstöjohtaminen: Strateginen kilpailutekijä . Helsinki: Edita.
5: Empatia osana esihenkilön viestintätaitoja
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kukaan ei synny johtajaksi. Näin ollen voidaanko ihmiseltä odottaa, että hän osaisi luonnostaan johtaa tai toimia esihenkilönä? Ei voida , sanoo Simon Sinek, joka korostaa, että esihenkilötyön ja organisaatioiden johtamisen tulee muuttua ja siirtyä eteenpäin vanhoista ajatusmalleista ja toimintatavoista. Johtajuutta pitää ja on mahdollista opettaa, sillä se ei ole taito, joka löytyisi jokaiselta automaattisesti. (Sinek 2019.) Johtaminen on pitkälti vuorovaikutusta, joten erittäin olennaisesti siihen liittyy se, miten ihminen viestii, vuorovaikuttaa, jakaa tietoa ja toimii yhteisössä tai organisaatiossa. Esihenkilötehtävissä vuorovaikutusta tapahtuu jatkuvasti ja monien eri tahojen, sidosryhmien ja eri rooleissa työskentelevien työntekijöiden kanssa. (Isotalus & Rajalahti 2017, 159-164.) Johtajan viestintätaitoja ei näin ollen voi vähätellä, vaan niiden merkitys on suuri ja kytköksissä jokaiseen työn osa-alueeseen. Simon Sinek korostaa videoillaan juurikin empatiaa johtajuudessa...
4A: Mitä työyhteisöviestintä on?
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Seuraavassa kuvassa on ajatuskarttani siitä, mitä työyhteisöviestintä on. Olen jakanut ajatuskarttani seuraaviin osioihin: 1. Ulkoinen viestintä 2. Sisäinen viestintä 3. Yritysviestinnän osa-alueet 4. Yksilön tulkintaan vaikuttavat tekijät Ajatuskartta ei ole täydellinen kokoelma siitä, mitä työyhteisöviestintä on, mutta se korostaa mielestäni tärkeimpiä siihen liittyviä asioita ja osa-alueita (kuten myös kanavia ja toteutustapoja). Lähteet Honkala, P., Kortetjärvi-Nurmi, S., Rosenström, A., Siira-Jokinen, S. & Österberg, B. 2022. Linkki: Työyhteisön viestintä . 8., uudistettu painos. Helsinki: Edita. Viitala, R. 2021. Henkilöstöjohtaminen: Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit . 1. painos. Helsinki: Edita.